Friday, November 19, 2004

Haastattelevat tädit jahtaavat minua

Viime yönä veljeni oli pöllinyt jostain roinaa, jonka seassa oli ainakin yksi pitkä salaojaputki rullattuna. Asuimme äitimme kanssa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja meillä oli pieni piha. Olin juuri tullut kotiin, kun kuulin äitini avaavan ulko-oven kahdelle täti-ihmiselle, jotka halusivat haastatella minua ja veljeäni. Veljeni ei ollut kotona, mutta osa hänen tuomistaan roinista oli läjänä lattialla. Vaikka minulla ei ollut osaa tavaroiden haalimiseen, pelästyin tätejä (olin varma, että he tiesivät tavaroista) ja nappasin salaojaputken kainalooni ja pinkaisin pihan ovesta ulos ja kerrostalopihojen läpi läheiseen lehtipuumetsään. Metsä rajoittui järvenrantaan ja jyrkkiin kalliohin. Laskeuduin kalliojyrkännettä alas pitäen puiden oksista vähän tukea ja viskasin salaojaputken jonnekin puiden taakse. Juoksin rantapusikoita myöten karkuun, kunnes jossain vaiheessa päätin mennä kiertotietä takaisin kotiin. Äiti oli selittänyt tädeille, että tyttö oli juuri ollut kotona, mutta hävinnyt johonkin. Takaisin tullessani huomasin, että tädit olivat meillä edelleen.

Jossain vaiheessa yötä lähdin poikaystäväni kanssa Tuurin kyläkauppaan...