Friday, November 19, 2004

Haastattelevat tädit jahtaavat minua

Viime yönä veljeni oli pöllinyt jostain roinaa, jonka seassa oli ainakin yksi pitkä salaojaputki rullattuna. Asuimme äitimme kanssa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja meillä oli pieni piha. Olin juuri tullut kotiin, kun kuulin äitini avaavan ulko-oven kahdelle täti-ihmiselle, jotka halusivat haastatella minua ja veljeäni. Veljeni ei ollut kotona, mutta osa hänen tuomistaan roinista oli läjänä lattialla. Vaikka minulla ei ollut osaa tavaroiden haalimiseen, pelästyin tätejä (olin varma, että he tiesivät tavaroista) ja nappasin salaojaputken kainalooni ja pinkaisin pihan ovesta ulos ja kerrostalopihojen läpi läheiseen lehtipuumetsään. Metsä rajoittui järvenrantaan ja jyrkkiin kalliohin. Laskeuduin kalliojyrkännettä alas pitäen puiden oksista vähän tukea ja viskasin salaojaputken jonnekin puiden taakse. Juoksin rantapusikoita myöten karkuun, kunnes jossain vaiheessa päätin mennä kiertotietä takaisin kotiin. Äiti oli selittänyt tädeille, että tyttö oli juuri ollut kotona, mutta hävinnyt johonkin. Takaisin tullessani huomasin, että tädit olivat meillä edelleen.

Jossain vaiheessa yötä lähdin poikaystäväni kanssa Tuurin kyläkauppaan...

Tuesday, November 16, 2004

Kuulopuheita unissa

Tuttava, jonka kanssa olen vähän tekemisissä, kertoi minulle tavatessamme, että yhteinen tuttavapariskunta aikoo hankkia lapsen. Hän oli kovin tohkeissaan kertoessaan, että pariskunta oli päättänyt tulla raskaaksi seuraavan vuoden huhtikuussa. Nauroin, kun mietin että miten joku voi päättää että juuri silloin se tapahtuisi.

Löysin imurin!

Viime yönä kävelin vanhan yläasteeni lähimaastossa ja löysin viereiseltä hiljaiselta kadulta pölynimurin! Ihan normaalin pölynimurin. Olin todella innoissani ja nappasin sen kainaloon, lähdin kävelemään tietä isompaa risteystä kohti ja päästin sähköjohdon lukituksen vapaalle. Olin riemuissani, kun johto jäi jälkeeni tietä pitkin, ajattelin että kohta saan painaa kelauksen päälle ja johto tulee rullaten takaisin :) (elämän pieniä iloja...)

Monday, October 18, 2004

Autovarkaus!

Eräänä yönä näin suht tylsän ja lyhyen unen siitä, kuinka aamulla töihin lähtiessä kävelemme parkkipaikalle vain huomataksemme, että autoa ei enää ole.

(Olimme juuri puhuneet varashälyttimen hankinnasta...)

Wednesday, October 06, 2004

Miles to go before I sleep

The woods are lovely, dark and deep.
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.

-Robert Frost
(1874-1963):: Stopping by Woods on a Snowy Evening


Kuinka kauan ihminen selviää nukkumatta?

Eräs suurvalta-armeija on havainnut tekemissään valvottamiskokeissa että kolmen vuorokauden valvomisen jälkeen ihminen alkaa pakosta nukahdella. Mikäli valvoo pidempään, alkavat elintoiminnot häiriintyä. Eläinkokeessa kuolema seurasi puolentoista kuukauden kuluessa.
Edinburghin yliopistossa on tutkittu ihmisiä, jotka eivät nuku yöllä, mutta satunnaisesti torkkuvat päivällä, vaikkapa WC-käynnillä.
Ranskasta ja Italiasta löytyy myös sukuja, joissa esiintyy kuolemaan johtavaa unettomuutta.

Markku Partista lainaillen...
Lähteenä Tiede-lehden lukijoiden kysymyksistä ja asiantuntijoiden vastauksista koottu Tarvitaanko avaruudessa rintaliivejä? Tieteen hauskimmat kysymykset -vihkonen.

Edinburghin Heriot-Watt yliopiston Student Welfare neuvoo opiskelijoita unen puutteen korjaamiseen.

Haluat selvitä ilman unta? Kokeile
- Modafilia
- Kofeiinia

Jos et aio nukkua ja haluat tietää, koska kuolet: The Death Clock.
"Your personal day of death is... Tuesday, October 1, 2058. Hahaa... pitkä matka vielä kulkea...hmmm. Seconds left to live...1,703,500,885.

En ollut vasikka!

Viime yönä naispuolinen ystäväni N ja hänen miehensä M suuttuivat minulle, kun uskoivat minun levittäneen tietoa, että N hakee töitä. Olin ihmeissäni, sillä en ollut edes tietoinen N:n suunnitelmista hakea töitä. Needless to say, kukaan ei uskonut minua, ei edes oma mieheni. N itki eikä halunnut nähdäkään minua ja M huitoi kädellään että menisin pois. Oma mieheni sentään kuunteli minua ja pitkän vakuuttelun jälkeen hän uskoi, etten ollut levittänyt tietoa. Tämän jälkeen hän kertoi N:lle ja M:lle että en ollut tehnyt mitä he luulivat minun tehneen. Sitten N halasi minua ja tarjosi minulle karjalanpiirakoita.

...Happily ever after.

Niin, ja minulla oli punaiset piiiiitkät hiukset!

DJ Esko ostaa peilipallon

Hämmästyin, kun sattumalta sain käsiini firmaan lähetetyn laskun, jonka lähettäjänä oli DJ Esko (ei se Radiolinjan/Elisan DJ Esko). Vielä hämmentävämpää oli se, että laskulla oli veloitettu peilipallo, 18000 €. Piste iin päälle tuli, kun selvisi että DJ Esko oli vapaa-aikaansa arvaamattomalla tavalla viettävä, vanhempi (eikä ollenkaan köyhä) miespuolinen tuotepäällikkö työpaikaltani.

Thursday, September 30, 2004

pitkäletti-Njassa laulaa Popstarsissa

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sain seurata Levyraadista tutun Njassan polkua Popstaraksi. Njassa oli hippi, pitkälettinen kaveri, joka uskoi omiin kykyihinsä niin paljon, että lähti Popstarsiin. Uuden itsensä löytäneenä Njassa kaivoi esiin todellisen rakkautensa ensimmäisen Popstarsin tuomaristosta. Eeva Jaakonmaa on Njassan sydämen valittu. Yhdessä he kävelivät Popstars 2:n koelauluun. Eeva jäi odottamaan estradin viereen kun Njassa vetäisi alkusäkeet jostain kamalasta biisistä. Yllättäen Njassan esitys ei vakuuttanut tuomaristoa ja seuraava artisti-wannabe sai vuoron.

Wednesday, September 29, 2004

Autonäyttelystä ruotsintunnille

Kävin viime yönä autonäyttelyssä, siellä oli ihan kaikenmoisia autoja, mutta juoksimme työtoverini kanssa erään ruotsalaisen automerkin perässä. Siis aina kun näimme uuden sen merkkisen, juoksimme sen luokse. Yhdessä näyttelyalueen nurkassa oli naistenvaateliike, ruotsalainen sekin, jonne eksyin tutkimaan kauden uutuuksia.

Pian tuli kiire (peruskoulun) ruotsintunnille ja näyttelyssä olleen koulukaverini J:n kanssa alettiin miettiä, mikä se vanhan ruotsinopettajan nimi olikaan...

Lisäksi sain unessa varmuuden että työkaverini koiranpennun nimeksi tulee Saara.

::Toim.Huom::
- työkaverin koiranpennun nimeksi ei tule Saara
- peruskoulu kummittelee...

Sunday, September 26, 2004

Miespuolinen työtoveri iskee

Jokunen yö takaperin näin unta, jossa olin toisen työtoverin kanssa lomareissulla bussilla ja hän kertoi minulle saman reissun aikana tapahtuneesta epäonnistuneesta iskuyrityksestä. Eräs miespuolinen työtoverimme oli vastikään eronnut vaimostaan ja hieman epätoivoisesti yritti saada ketä tahansa naimisiin kanssaan. Naispuoleinen työtoverini, vaikka sinkku onkin, ei silti yllättäen (!) ollut suostunut suoraan avioon ja tämä herrasmies aikoi kuulemma jatkaa etsintäänsä, aivan sama oliko kohde aviosäädyltään mitä tahansa. Kiitin varoituksesta ja kuinka ollakaan, herrasmies tuli pian minultakin kyselemään ja esittämään, mitä kaikkea hän voisi tarjota. Pitkällisten tarjousten jälkeen kuitenkin päätin keskustelun sanomalla ei kiitos.

::Toim.huom::
ihmeellistä tässä unessa oli se, että olin iloinen saatuani varoituksen, koska muuten olisin saattanut suostuakin!

Sunday, September 19, 2004

Selväuni - Lucid Dreaming

Selkisi sitten sekin asia. Aiemmin mainitsin lempiunestani, jolla olen joskus voinut syrjäyttää jonkun painajaisen kesken unien. Ei se aivan puppua kai ole, kun siitä löytyy "tutkimuksiakin".

Tiede-lehdestä 6/2004 löysin pienen jutun aiheesta.
Turun Vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma:
"Vilke- eli REM-unen aikainen unitila, jossa ihminen tietää nukkuvansa mutta voi ohjata unensa sisältöä ja kokeilla unen hallusinatorisen kapasiteetin käyttöä haluamiinsa tarkoituksiin."
kuulostaapa hienolta. Lisäksi ilmeisesti aamun torkuilla on enemmän mahdollisuuksia ohjata unensa sisältöä. Eli jatkossa työpäivien pitäisi alkaa hmm... myöhään.

Sitten Skepsis ry kirjoittaa aiheesta:
"Selväunella tai selkounella tarkoitetaan unta, jossa yksilö on tietoinen omasta unitilastaan ja voi jopa vaikuttaa unen kulkuun."


Mielivaltaiset poliisit

Perjantai-lauantaiyönä ajelin kaikessa rauhassa kohti Espoon keskustaa ja olin juuri pysähtymässä liikennevaloihin, kun poliisiauto pysäyttää minut ajamalla nokka kohti omaa autoani ja parkkeeraa sitten puskuri puskuria vasten siihen liikennevaloihin. Sitten tulee sinivuokko kertomaan jostain ihme rikkeestä, jonka olen juuri muka tehnyt. Muut autot ilmaisevat äänimerkein, että minun olisi syytä liikkua, mutta mihinkään en pääse.

Wednesday, September 08, 2004

Rio De Janeiro

UU!
Saavuttuani maahan hyppäsin bussiin, enkä ollut vaihtanut valuuttaa vielä.Kysyin englanniksi kuskilta, paljonko matka maksaa ja sain tummahipiäiseltä paikalliselta vastaukseksi 5 dollaria. Kappas, löysin 3 dollaria kukkarostani ja kuski alkoi puhua minulle suomea, "kyllä se riittää"! Hetken istuttuani bussissa näin ikkunasta uskomattoman näyn:

(no ei aivan samaa, vaan alhaalta kaupungista ylöspäin patsasta kohti) Geez, a big Jesus!

Kävin monessa kaupassa ja kaikki puhuivat suomea!
Päädyin kultaliikkeeseen (oops) ja sen henkilökunta puhuikin ainoastaan englantia, mutta he olivat todella yllättyneitä suomalaisesta asiakkaasta ja ystävystyimme kaupanteon yhteydessä niin nopeasti, että he (kaksi naismyyjää) halusivat viedä minut kaupungille juhlimaan illaksi! Yeah, baby!

Aamulla herätessä tuntui kovin väärältä lähteä töihin... Rio De Janeiro, here I come!

---
Lahjoituksia saa ystävällisesti tehdä...

Thursday, September 02, 2004

Lempiuneni

Joskus kauan sitten olen nähnyt unta, jossa naispuolinen hiiri mekko päällä lakaisee puun juurakossa sijaitsevan talonsa edustaa.

Rauhallinen uni.

Joskus olen missälie tajunnantilassa vaihtanut painajaisen tähän hiiriuneen.

Kännykkä palasina

Viime yönä kävin jossain sisätiloissa sijaitsevalla pankkiautomaatilla, jonka alaosassa oli luukku. Kurkistin luukusta ja näin uuden hienon kännykän palasina. Näytti, että jos vain kasaisi osat yhteen, saisin kännykän toimimaan. Keräsin palaset ja olin intoa täynnä.

Karhuja

Näin eräänä yönä unta, että olin jossain satamassa laivan kannella tai jonkun laiturin päällä ja kun katselin veteen, tuli sieltä karhuja, jotka lähtivät minun perääni. Hyppäsin maihin ja siinä oli katsomo, jonka läpi loikin ylöspäin. Karhut tulivat perässä, vaikka katsomossa istui läjäpäin ihmisiä.