Thursday, August 16, 2007

Helppo synnytys

Olipa mukava herätä aamulla helpon synnytyksen jälkeen =D

Olin jossain talossa kun tuntui että synnytys käynnistyy, alkuun päätin että synnytetään siellä sitten. Sitten jossain vaiheessa päätin, että eikun kyllä tästä ny sairaalaan vielä lähdetään. Joku lähti hakemaan paareja. Kävelin kuitenkin ilman paareja jonnekin, jossa oli sitten ambulanssi jo paikalla. Kävin puoli-istuvaan asentoon ja hajareisin, kun samantien tuntui, että jotain tulee ulos. Kun mainitsin asiasta ympärilläoleville, kaikki tulivat auttamaan ja samantien lapsi tulikin ulos. Hassu punainen käärö (siis ihan vastasyntynyt ihmisvauva kylläkin), jolla oli jotain vihreää smegmaa ihollaan. Joku laski lapsen viereeni vasemmalle ja ihmettelin, miksi lapsi on yksin maassa. Nostin smegmaisen lapsen syliini ja siitä rinnalleni, mietin, pitäisikö samantien raottaa rintaliiviä, jotta toinen pääsisi aterialle. Joku pyyhkäisi paperilla pahimman vihreän liman lapsen kasvoilta.

Jäi hyvä mieli, kun kaikki nimettömät ihmiset jotka lähelläni olivat, olivat koko ajan avuliaita.
Ketä ikinä olivatkin...

Tästä unesta tulee mieleen toinen raskausuni, jossa tuttu piti minua lähellään, piti käsiään ympärilläni, risti ne vatsani päälle ja lupasi pitää minusta huolen.
Well, that's a fairytale.

HEHHEH. Eikös tänään ole Iltalehdessä otsikko KAMALA synnytys!


080123 EDIT EDIT EDIT EDIT EDIT 080123

Hassua sinänsä, että näin kun nyt olen raskaana (!), tiedetään että hedelmöittyminen tapahtui juuri ennen kuin näin tuon ensimmäisen unen... weird. Toivottavasti enteilee helppoa synnytystä =D

Wednesday, May 23, 2007

Työuni

Työtoveri alkoi puhumaan, että "jos se lauantai menee hyvin, niin sitten hän alkaa poistamaan multa juttuja aika paljon". Kun kysyin, että mikä lauantai, kavahti hän taaksepäin ja ihmetteli, etten tiedä.

liittyneekö tähän meidän outoon työtilanteeseen...

Monday, May 07, 2007

Kolmen tunnin yöuni kahdeksan sijaan

Haluaisitko että unikone ronkkii aivokäyrääsi niin ettei sinun tarvitse nukkua enää kahdeksaa tuntia? Kolmekin riittäisi???

Lue lisää: Sky News - Machine Means End To Sleepless Nights