Olin vienyt isäni kerrostalon alakerrassa sijaitsevalle kellarikomerolle, josta oli tarkoitus antaa hänelle yksi tölkkiolut. Katseeni herpaantui hetkeksi ja hän olikin saanut oluen jo tädeiltä, jotka olivat kellareiden yhteydessä töissä samanlaisessa lasihuoneessa kuin sairaalan vastaanotot yleensä. Isä jäi jonnekin istumaan kun löysi seuraa ja lähdin itse kouluttamaan eläintenhoitajia.
Tilaisuudessa oli kymmenkunta eläintenhoitajaa eläimineen, toisilla useampikin mukanaan. Näytin heille miten hieroa hoidokkejaan, miten ne rentoutuvat päivittäisestä hyvästä kohtelusta ja lopuksi rohkaisin heitä koskettamaan eläimiä aina kun mahdollista, luoden suhdetta ja luottamusta paremmaksi. He kiittelivät neuvoista ja vislasin koiraani, joka juosten tulikin jonkun penkin alta ja lähdimme kävelemään portaita kotiin.
Pääsimme ensimmäiselle kerrostalon välitasanteelle jossa oli ulko-ovi, niin ihmettelin miten käytävässä oli koiria irtonaisena ja sain pahan aavistuksen. Lähdin harppomaan portaita ylös todetakseni asuntoni oven olevan selällään. Näin isäni pitkäleipäveitsi kädessään ja eläimiä verisinä pitkin lattiaa. Huusin "Mitä sä olet tehnyt!?!?!?!" ja kaivoin kännykkää taskusta etsien katseella samalla äitiäni. Toisessa nojatuolissa oli isoisäni verissään ja toisessa huoneen toisella puolella verinen äitini, joka paraikaa kramppasi pahoista vammoistaan. Näppäilin 112 ja heräsin.
Herättyäni oli pakko tarkistaa, ettei kädessä ollut kännykkää...sitten halasin puolisoa ja koiraa.
(toim. huom. molemmat isoisäni ovat olleet mullan alla jo vuosikymmeniä)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment